Läyliäisten kyläpäivässä räpättiin ja herkuteltiin

Lauantaina 5.7.2025 Läyliäisten keskusta täyttyi mukavasta markkinahumusta ja musiikista, kun Bar Paroonissa ja sen piha-alueella oli tapahtumaa koko päivän ajan.

Lasten suosikki tapahtumassa oli ennakko-odotusten mukaisesti liukumäellä varustettu pomppulinna. Se muuttui iltapäivän sateen alettua kätevästi myös vesiliukumäeksi eli sade ei ihan heti pientä väkeä hai

Pomppulinnan lähellä Läyliäisten VPK oli paikalla esittähytymässä ja herrasmiesten opastuksella paloauto varusteineen tuli niin pienemmille kuin isommillein ihmisille tutuksi. Myös LFT:n ”lämäritutka” oli kokeiltavana ja taisi siellä käväistä lyöntitaitoja esittelemässö myös Rapfaija, jonka lämärinopeus ylitti 90km/h.

Bar Paroonissa etenkin lapsiyleisöä villitsi ja viihdytti Rapfaija. Yhdessä lasten kanssa Rapfaija teki myös pihalla Youtube -videon joka on nähtävissä hänen tilillään.

 

 

Nuorisoa pyrittiin houkuttelemaan paikalle klo 14, kun Loppilaisten nuorten bändi Beyond Autumn esiintyi Bar Paroonissa. Illalla bilemusiikkia aikuisille tarjoili puolestaan osin ” kylän omistakin pojista” koostuva änis Blues & Friends upeana laulajanaan Marjo. Yleisöä Bar Paroonissa oli illallakin kiitettävästi, joten kiitos kaikille paikalle tulleille.

Jokaiseen hyvään  tapahtumaan kuuluu tietenkin herkuttelu erilaisilla tuotteilla:
Kiitos Bar Paroonille mm. hyvistä pizzoista ja raikkaista juomista.
Kiitos Rocka-pannu mehevistä muikuista ja isoista letuista.
Kiitos Läyliäisten Maa- ja Kotitalousseuralle hyvistä kahveista ja myös mehevistä vohveleista.
Kiitos Syrjälän Marjatilalle tuoreista mansikoista ja mansikkahillosta.

Mielenkiintoista uutta nähtävää Läyliäisissä oli kun paikalle saapui myös kylän oma seppä Yvonne pajakärryn kanssa. Toivomme näkevämme hänen työnäytteitään ja tuotteitaan myös tulevaisuudessa kylämme tapahtumissa. Kiitos myös Ritvan lahjapajalle mukana olosta ja aina upeiden puutuotteiden esillepanosta.

Oli mukava huomata, että tapahtuman aikana asiakkaat kävivät asioimassa myös Parturi-Kampaamo Marjo-Kaarinissa, jota päivän hiustenleikkuu ajat varattiin kaikki loppuunja asiakkaita riitti myös Valtakukkaan, josta saa aina taatusti ihanat kukat mukaan. Kiitos myös Valtakukan edessä olleelle Kompositus Oy.lle, jolta saa hyvät tiedot kompostointi-, puutarha- ja kotipalvelujen osalta.

Päivä onnistui kaikin puolin hyvin, mutta toki hieman harmittamaan jäivät muutamat poisjääneet, ennakkoon paikalle lupautuneet tuotemyyjät. Myös alkuiltapäivästä alkanut sade lyhensi ymmärrettävästi tapahtuman kestoa ja vähensi näin ollen kävijämäärää.

Lämmin kiitos kaikille tapahtumassa eri tavoin mukana olleille ja sitä mahdollistaneille tahoille. Kiitos myös kaikille jo LÄYLIÄINEN T-paidan ostaneille ihmisille ja etenkin Rättivääpelille hienosta tuotteesta . Paitoja on vielä jäljellä ja niitä voi ostaa monessa eri koossa Bar Paroonista 10 eur/kpl hintaan.

Kylällä tavataan. Hyvää kesän jatkoa kaikille !

Läyliäisten kyläyhdistys