Automatian vastaus koskien Läyliäisten Otto-automaatti

Automatia Pankkiautomaatit Oy /Harri Pennanen vastasi kyläyhdistykselle koskien palautettamme poistaa Otto-automaatti kyläktämme.

Käteisnostot ovat koko ajan koko maassa vähentyneet ja Läyliäisten automaatin tapahtumamäärät jäivät alle puoleen kannattavuusrajasta, jolla automaatti kustantaisi omat kulunsa. Lisäksi Automaatin käyttämän tilan sijoittelusopimus lopetettiin marraskuussa 2015.

Käteisen käytön väheneminen on perua korttien käytön monipuolisesta kehittymisestä ja korttimaksupaikkojen runsaudesta. Käteisen tarvetta ovat osaltaan vähentäneet pankkien toimivat verkkopankkiratkaisut, joilla tilisiirtojen tekeminen käy joustavasti. Kun palveluihin vielä lisätään nopeasti kehittyvät puhelinratkaisut, joilla maksut ja tilisiirrot voidaan nyt ja tulevaisuudessa tehdä käden käänteessä, jää käteisen käytölle entistä vähemmän tilaa ja tarvetta.

”Käteistä kaupan kassalta” –palvelu on myös kasvussa ja tarjoaa pikku paikkakunnilla oivan lisän käteistä tarvitseville asiakkaille. Automatialla ei siis kustannussyistä ole tällä hetkellä mahdollisuutta tarjota edes lyhytaikaista automaattisijoitteluja. Esimerkiksi vain kesän ajaksi käyttöön sijoitettu automaatti aiheuttaisi usean tuhannen euron siirto- ja asennuskustannusten lisäksi palvelun ylläpitämisestä toisen verran kuluja. Myös automaatin kohteeseen sijoittaminen edellyttää paikalta paljon turvallisuuteen ja kiinteistön rakenteisiin kohdistuvia hinnakkaita muutostöitä.