Kaikki kirjoittajan Layliainen artikkelit

Pizzaa ja Poppia ­tapahtuma keräsi yhteen Läyliäisten nuoria

Pizzaa ja Poppia ­tapahtuma keräsi yhteen Läyliäisten nuoria.

Jo perinteeksi muodostunut Pizzaa ja Poppia ­tapahtuma keräsi jälleen nuoria saman katon alle laulamaan karaokea ja syömään pizzaa. Syksyn tapahtuman innoittamana päätimme järjestää tapahtuman myös kevätkaudella. Tapahtuman suosio tuntuu vaan kasvavan, tällä kertaa paikalle oli saapunut yli 60 nuorta, iältään 4­17 vuotta.

Yli puolet osallistujista uskaltautui myös lavalle. Suurimpana laulajaryhmänä toimi koulumme 4.luokan laulajat, jotka innoistuvat laulamaan useammankin kappaleen yhdessä. Pizzaa ja limua riitti tapahtuman loppuun saakka ja jokainen sai varmasti vatsansa täyteen. Bar Paroonin keittiö pisti kyllä jälleen kerran parastaan, sen verran kiireesti ensimmäiset parikymmentä pizzaa katosivat nälkäisten nuorten suihin.

Viimeisiä kappaleita laulettaessa saimme myös tanssilattialle menoa ja meininkiä Elefanttimarssin tahdissa. Tanssilattia täyttyi pian innokkaista tanssijoista ja viimeisen kappaleen Häissä tahtiin taisi tanssia ja laulaa lähes kaikki paikalla olleet.

koulun 4.luokkalaisten lauluryhmäIson kiitoksen ansaitsee Met­Set Service ja Markku Metsänen joka vuodesta toiseen on vastannut karaoken toteuttamisesta. Ilman näitä pyyteettömästi toimivia, aktiivisia henkilöitä tapahtumien toteuttaminen olisi mahdotonta. ­Syksyllä jatketaan, lupasi Markku ja toivommekin että tapahtuma kerää silloinkin suuren joukon lapsia ja nuoria laulamaan ja viettämään mukavaa päivää kanssamme.
­ kiittäen Läyliäisten kyläyhdistys ry ­

Syksyllä myös Läyliäisissä kunnan järjestämää ”Lapsiparkki” -toimintaa ja kerhoja.

Lopen kunta tarjoaa 4.8.2014 alkaen varhaiskasvatustoimintaa lapsiparkin ja kerhotoiminnan muodossa.

Leikkikerho Pellavassa ti ja pe klo 13-16:

Kerho tarkoitettu 3-5v lapsille. Sisältönä mm. leikkiä, musiikkia, liikuntaa, kädentaitoja. Kerhossa 7 paikkaa ja kerhopaikka tulee anoa etukäteen ( hakulomake tulee maaliskuun aikana kunnan sivuille). Kerhon hionta 4e/kerho. Kerhossa ei tarjoilla ruokaa vaan omat eväät oltava mukana.

 

Lapsiparkki Pellavassa maanantaisin klo 0830-1130.

Parkkihoitoon ilmottaudutaan etukäteen soittamalla lastentarhanopettajalle ja lapset valitaan hakujärjestyksessä max 5 lasta/kerta. Maksu 5e/lapsi/3h.

ILMOITTAUTUMINEN ALKANUT. KATSO LISÄTIEDOT TÄÄLTÄ.

Lisätiedot: Karoliina Purola p. 040-330 6083.

 

Antti Ranta on vuoden 2013 jätteenkuljettaja

Uutinen ilmestynyt Lopen Lehdessä 26.2.2014

” Kiertokapula Oy valitsi vuoden 2013 jätteenkuljettajaksi Antti Rannan Lopen Jätehuollosta. Valinnasta vastasi jätteidenkäsittelyalueidemme asiakaspalveluhenkilöstö.

– Antin kanssa asioidessa on sellainen tunne, että asiakas on kuljettajalle ja yritykselle tärkeä. Lisäksi Antti on aina käytökseltään ystävällinen ja asiallinen. Siirtoasiakirjat ovat kunnossa ja kuormien purku jusuu moitteetta, summaa Hyvinkäällä Kapulan vaa’alla työskentelevä Johanna Ihatsu.

Vuoden jätteenkuljettaja valittiin nyt jo 12. kerran. Tällä kunniamaininnalla Kiertokapula haluaa kannustaa jätteenkuljettajien ammattiryhmää heidän tärkeässä työssään. Samalla kuntalaisia muistutetaan jätteiden kierrätyksen ja oikeaoppisen lajittelun merkityksestä trveellisen ja siistin ympäristön ylläpitämiseksi.