Lenita Airisto perheineen sotaa paossa Lopella
Lopen lehdessä 28.2.2018 oli koskettava katkelma Lenitan elämästä. Alla Sisko Savolaisen tekemä poikkeuksellinen haastattelu ajasta, jolloin Lenita perheineen asui Läyliäisissä.
Lenita kuvattuna sinikukkaisessa essussaan, joka vaihtui maalla sittemmin sokeriin. Kuva Lenita Airiston kuva-arkistot.
Kukkaessukin vaihtui sokeriin
Lenita Airisto (81) antoi paikallislehdelle poikkeuksellisen haastattelun, käsitellen vuosi sitten ilmestyneen ”Elämäni ja isänmaani” -kirjansa sisältöä. Kirjassa Suomen historia ja sen vaiheet limittyvät yrittäjänaisen omaan elämään ja uraan, ihmissuhteita unohtamatta. kirjan sisältöä Lopella vietetyn ajan osalta, sillä tuo ajanjakso oli kaikessa karuudessaan hyvin dramaattinen ja merkityksellinen.
Pommituksilta turvaan Läyliäisiin
Helsingissä asuneen Airiston perheen kuopuksen lapsuuden herätysääni oli ilmatorjuntasireeni. Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 oli Lenita vasta parivuotias (s. 1.1.1937). Lapsen mieliin painui veret pysäyttävä sireenin ulvonta, joka tuntui vatsanpohjassa ja koko kehossa, saaden aikaan pahoivoinnin. Töölöläisen kerrostalon neljännessä kerroksessa asunut Airiston perhe juoksi muiden mukana ilmahälytyksen tullessa kellariin, isosisaren temmatessa kainaloonsa Lenitan.
Ilmatorjuntasireeni hallitsi elämää. Välillä äiti kuljetti kolmilapsista perhettään sotaa pakoon läheiselle maaseudulle, isän palvellessa talvisodan aikana kouluhallituksen määräyksestä eri koulujen matematiikan opettajana, nuoremman väen ollessa rintamalla.
Jatkosodan aikana kaikki miehet tarvittiin kuitenkin maanpuolustukseen, ja Reino Airisto palveli muiden matematiikan opettajien tavoin ilmatorjunnassa. Sodan pitkittyessä Helsinkiä alettiin evakuoida. Ennen helmikuussa 1944 alkaneita Helsingin suurpommituksia myös Airiston perhe ja kaikki omaisuus oli pakattu kuorma-autoon ja perhe muutti Lopen Läyliäisiin. Sijoituspaikaksi osoitettiin Kormusaaren perheen talon yläkerta.
Lenita oli 6-vuotias ja ehtinyt aloittaa syksyllä koulun Töölössä. Kevätlukukaudelta 1944 Lenitalla on kuitenkin todistus Metsäkylän piirin kansakoulusta Lopelta, jossa hän jatkoi koulutyötään vielä seur. syksynäkin, palaten kuitenkin kesken syyslukukauden takaisin Helsinkiin.
Yhä edelleen Lenita muistaa pimeän metsätaipaleen ja sen jälkeen avautuneen peltomaiseman ja sen laidalla sijainneen koulurakennuksen.
- Koko ajan kävellessä tähyiltiin taivaalle, näkyykö pommikoneita, muistelee Airisto.
Mieliin on painunut myös syksyinen sänkipelto, jolla koululaiset keräsivät tiiviinä rintamana emalikippoihin sadonkorjuun jäljiltä pellolle varisseita tähkäpäitä, sänkipellon pistellessä paljaita jalkoja. Kengät oli , mutta niitä säästettiin !
- Emme todellakaan olleet Lopella luontoretkellä! Pelko ei hellittänyt vaan ahdistuneita oltiin joka päivä. Myös meille lapsille oli aivan selvää, että elettiin suuren vaara keskellä, kertaa Lenita sotavuosimuistojaan.
Elo oli vaatimatonta. Äiti laittoi kaminalla velliä tai mitä oli satuttu ruoaksi saamaan. Iltaisin ikkunat pimennettiin pommitusten pelossa. Kerran viikossa käytiin puron rannassa saunassa.
-Perheemme oli oma pieni ykiskkömme, joka pyrki pysymään hengissä. Elettiin kuitenkin täysin toisenlaista elämää kuin mihin oli totuttu, kertaa Lenita. Perheen äiti oli joutunut jättämään työnsä pianonsoiton opettajana, ja kesittyi nyt pitämään huolta kahdesta nuorimmasta tyttärestään. Vanhin sisar jatkoi koulunkäyntiään Karkkilassa, jonne Arkadian yhteislyseo oli sodan jaloista siirretty. Pidemmillä lomillaan sisar vieraili Läyliäisissä. Isä palveli Helsingin ilmapuolustuksessa ja harvinaiset vapaat ja vierailut olivat suuria kohokohtia perheen elämässä.
Dramaattinen ja vaikuttava elämänvaihe
Silloin elettiin aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin tänä päivänä. Äidin kanssa kierrettiin kylällä talosta taloon, vaihtaen korjattuja ja silitettyjä vaatteita ruokaan. kauneuden tuoma lisäarvo valkeni jo tuolloin, kun äidin kirjoma essu ihastutti maatalon emännän antamaan siitä jopa sokeria, kun muut vaatteet vaihtuivat perunaan ja viljaan, muistelee Lenita.
Noilta tilavierailuilta mieleen painui opettavaisena kokemuksena ja silmmiä avaavana myös maaseudun sota-ajan arki; naiset vastasivat yksin niin karjasta kuin viljelyksistäkin, lapsistaan huolehtien. Edes hevosia ei apuna ollut ! Ruokaa tuotettiin koko kansakunnan tarpeisiin, tiloilla oli elintarvikkeiden luovutusvelvollisuus.
Lyhyt jako Lopella oli hyvin dramaattinen vaihe elämässäni. Epävarmuus kaihersi, loppuuko sota koskaan? Tulevaisuudesta ei ollut tietoa. Paluu Helsinkiin avasi silmät sodan tuhoille. Raunioituneet rakennukset ja sodassa vammautuneet miehet olivat pysäyttävä näky. Mutta kaikki katsoivat eteenpäin, pieniä yrityksiä perustettiin ja hyvinvointi-Suomen uudelleen rakentaminen alkoi. Lenitan elämä vei maailmalle vapaan ja itsenäisen Suomen lähettiläänä, Sotainvalidien valitsemana Suomen Neitona 1954. Tästä alkoi Lenitan ura. Liike-elämä ja yrittäjyys astuivat elämään äkkiarvaamatta isän kuoltua 1956. Lenitasta kasvoi näyttävä ja näkyvä nainen, tv-persoona, suomalaisen teollisuuden, kulttuurin, matkailun ja designin viejä ja merkittävä mielipidevaikuttaja.
Klaukkalan ohikulkutien urakoitsija ratkeaa lopullisesti loppu vuoden 2018 aikana ja lähes 25 miljoonan euron sopimus solmitaan pian.
Tänä vuonna vauvat perheineen kutsuttiin Läyliäisten Keitaalle pe 2.3 Lopen seurakunnan perhekerhon yhteyteen. Keidas on paikkana oiva valinta, kun kyseessä on lapsille suunnattu tilaisuus. Paikka on kodikas ja puitteet leikkiin ja kahvitarjoiluun ovat valmiina. Lopen seurakunnassa Sirpa Stenblom (Varhaiskasvatuksen työalajohtaja) otti yhteistyöehdotuksen loistavasti vastaan ja näin tapahtuman järjestäminen yhdessä oli mutkatonta.
Tänä vuonna Suvi Ketonen kyläyhdistyksen sihteerinä jakoi kunniakirjan 7 uudelle kyläläiselle. Läyliäisissä asuu tällä hetkellä 13 kpl vuonna 2017 syntynyttä lasta, kertoo Riihimäen seudun terveyskeskuksen ky:n edustaja. Ilahduttavasti siis yli puolet oli päässyt tapahtumaan paikalle.
Onnittelujen jälkeen pääsivät kunniavieraat perheineen ja muut kerholaiset nauttimaan Bar Paronin leipomasta mansikkatäytekakusta ja muista herkuista. Isommat kerholaiset pääsivät lisäksi kevään kunniaksi askartelemaan sireenin oksiin kukkaisvitsat vauvojen kunniaksi.
Yksinkertaisen mutta lämminhenkisen tilaisuuden tärkeintä antia on saattaa samanikäisiä lapsia vanhempineen yhteen. Oli ilo huomata, että tälläkin kertaa kaksi, aiemmin toisilleen vierasta naista, vaihtoivat keskenään yhteystietojaan. Näin tapahtui myös Suvi Ketoselle itselleen 7 vuotta sitten. Ystävystyminen toisen äidin kanssa toi korvaamattoman tärkeää vertaustukea vauva-arkeen ja tänäkin päivänä lapset ovat edelleen toistensa parhaita ystäviä. Näistä pienistä arjen kohtaamisista saattaa siis syntyä elinikäisiä ystävyyssuhteita, jopa useammassa sukupolvessa, pohtii Ketonen.